Taulun arvoitus

Automme kaartoi Humppilan kylänraitille. Maisema oli kuin postikortista, kirkon ja hautausmaan päälle oli laskeutunut kaunis lumivaippa. Saavuimme seurakuntatalolle, jossa oli kohta alkamassa ainutlaatuinen tilaisuus. Muolaan viimeisen kirkkoherran Toivo Rapelin leski,  Ulla Rapeli oli saapunut paikalle ja tilaisuudessa hänen oli tarkoitus luovuttaa Muolaan kirkkoa esittävä taulu Humppilan seurakunnan hallintaan.

Ulla Rapeli oli jo vuonna 2014 luovuttanut muolaalaisten seuralle Muolaaseen liittyviä esineistöä. Näitä olivat mm.  Muolaan kirkon maalaus (tekijä S.Stenbäck 1939) sekä Toivo Rapelin iso muotokuvamaalaus (tekijä Eino Olavi Tarkkonen). Muotokuvamaalauksen tilasi aikoinaan Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys teettäen toisen samanlaisen yhdistykselle itselleen. Lisäksi aiemmin Ulla Rapeli oli jo luovuttanut Muolaan seurakuntalaisten vuonna 1939 Toivo Rapelille lahjoittaman matkaehtoolliskalkin sekä Muolaalaisten seuran Toivo Rapelille lahjoittaman isokokoisen krusifiksin, jota on käytetty Muolaan kirkossa kirkonmenojen yhteydessä. 

Aluksi esineitä pidettiin  vuosittain aina esillä Muolaa- juhlilla, mutta sittemmin esineille etsittiin pysyvämpi paikka. Suurin osa esineistä luovutettiin Forssan seurakunnan hallintaan. Krusifiksi ja matkaehtoolliskalkki liitettiin jo aiemmin luovutettujen ehtoolliskalusteiden yhteyteen. Toivo Rapelin muotokuva luovutettiin Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistykselle, Forssan rukoushuoneelle. Kaikkien näiden esineiden omistusoikeus pysyvät kuitenkin edelleen Muolaalaisten seuralla. 

Ulla Rapeli kertoi, että kirkon kuvan olisi maalannut eräs sotilas ja luovuttanut sen kirkkoherralle muistoksi. Vaikka joissakin lehdissä on kirjoitettu, että taulu olisi ollut aikoinaan Muolaassa, niin tästä ei ole varmaa tietoa. Kirkossa tapahtumien tavaroiden pelastamisesta on kuitenkin dokumentoitu monta muistelua, joten varmasti voimme päätellä, että taulu ei ole sijainnut Muolaan kirkossa. 

Taulussa on vuosi luku 1939. Onko taulu maalattu tuolloin tai kuvaako taulu tuota vuotta tai onko taulu ollut pappilassa? Nämä tiedot ovat jääneet arvoitukseksi. Toivottavasti saisimme vielä joskus nämä selville.

Muolaan ehtoollisvälineistö saatiin pelastettua. Näistä on dokumentoitu useampia muisteloita.

Muolaan suntio Viljam Hyytiäinen kertoo: 

Viimeinen jumalanpalvelus Muolaan kirkossa: Ylimääräisen kertausharjoituksen aikana olimme vielä Kyyrölässä kokoontumiskeskuksessa. Pastori Aatolainen, silloinen Muolaan kappalainen tuli luokseni ja kertoi saaneensa määräyksen pitää sotilasjumalanpalvelus, ehtoollisen vietto. Sovimme päivämäärän se oli arkipäivä klo 13. Läksin Kyyrölästä Muolaan kirkolle ja laitoin kirkon asianmukaiseen kuntoon. Vein ehtoollisvälineet ja viinit alttarille, sytytin siihen kynttilät, samoin kahteen kruunuun ja saarnastuoliin. 

Kirkko täyttyi kohta sotilaista, mukana oli siviileitäkin. Virren jälkeen pastori Aatolainen piti rippisaarnan, Porin prikaatin sotilaspastori avusti alttarilla, hän oli pastori Anceen. Saarnan piti Johanneksen seurakunnan kappalainen pastori Keppo. Helsingin valkoisen kaartin sotilaspastori Lindqvist ja pastori Aatolainen toimittivat ehtoollisen jaon. Ehtoolliseen osallistui siviileitäkin. Uruissa oli kanttori Inkinen, Urkujen polkijaa en muista, aikaisemmin oli tässä tehtävässä Salakka.

Kirkkokalleudet: Olin Kyyrölästä kotona käymässä. Menin samalla matkalla kirkkoon, minulla olivat kirkon avaimet. Sytytin kynttilät sakastiin sekä alttarille. Kokosin alttarilta esineitä, kynttilänjalat, sekä vanhan raamatun. Vein nämä sakastiin ja tyhjensin puulaatikon. Käärin esineet pyyheliinoihin ja alttarivaatteisiin. Samalla pakkasin ehtoollisvälineet, kaksi viiden litran viinikannua, ehtoollismaljan sekä kaksi leipärasiaa ja kastemaljan. Laitoin nämä kaikki laatikkoon ja naulasin kannen kiinni. Alttariliina oli vanha, siinä oli vuosiluku 1737, messinkiset kynttiläjalat olivat vuodelta 1573. Alattarilla pidettävä raamattu oli nahkakantinen, siinä oli messinkihelat.

Kalleudet haudataan: Sota alkoi. Pastori Aatolainen oli saanut eversti Kääriäiseltä määräyksen toimittaa hautaus kahdelle sotilaalle, jotka ovat Kyyrölässä lääkärin halkovajassa. Hän sanoi miesten odottavan osuuskaupan luona, he kaivavat haudan. Pastori oli varannut hevoskyydin. Sotilasvainajat käärittiin lakanoihin ja viltteihin (ei ollut arkkuja) ja nostettiin rekeen. Ajettiin 5 km kirkolle. Sotilaat kaivoivat haudan katsomaamme paikkaan. Menimme pastori Aatolaisen kanssa kirkkoon, kun minulla oli avaimet. Sanoin pastorille: "Nyt viemme nämä kirkkokalleudet täältä pois". Eräs sotilas tuli auttamaan kun kannoimme sen laatikon haudalle. Kävimme pastori Aatolaisen kanssa vielä kirkossa, sammutimme sieltä valot ja tulimme haudalle. Laskimme sotilaat hautaan, pastori Aatolainen siunasi vainajat, piti kauniin puheen ja veisasimme virren. Peittäessämme hautaa pastori Aatolainen sanoi: "laitetaan tämä laatikko samaan hautaan". Hän uskoi, että ei ne kauan tule siellä olemaan. Ja niin teimme, hautasimme laatikon päällimmäiseksi. Kävin hakemassa sakastista vielä viinitynnyrin ja ein sen rekeen. Siinä oli vielä puoli tynnyriä viiniä. Ei ollut omaisia haudalla. Toinen sankarivainaja oli Kyyrölästä Uchanovin autokuski nimeltä Malin, toinen oli Viipurista, Väinö Kankkunen. 

Kalleudet kaivettiin ylös haudasta: Olin Uomaan korvessa, sain sieltä komennuksen Muolaaseen. Kun Karjalankannas oli vallattu takaisin v.1941, tulin Muolaaseen lokakuun 7.pvä. Muolaan kunnan esikunta oli Ylä-Kuusaassa Metsäkylässä Matti Juvosen talossa, tulin sinne. Oli jo iltamyöhä tullessani esikuntaan. Seuraavana päivänä kanttori Inkinen sanoi: "Nyt lähdemme kaivamaan ne kirkon esineet pois". Esikunnan käytössä oli musta hevonen, sitä ajeli Pyykön Jussi Retukylästä, hän lähti kyytiin. Otimme lapiot mukaan ja läksimme aamulla 9. aikaan kirkolle, matkaa oli sinne 10 km. Saavuimme hautausmaalle, katselin paikkoja, sanoin kohta: "Tuohon ne on haudattu". Kaivettuamme vähän aikaa kanttori Inkisen kanssa, jo lapio kolahti laatikkoon. Kaivoimme varovasti ja saimme laatikon ylös. Avasimme sen, siellähän ne olivat, eivät olleet "naapurit" löytäneet niitä. Hyvin olivat säilyneetkin, ainoastaan vaatetavarat, alttariliinat ym. olivat homeessa. Kosteus oli vaikuttanut niihin, vaikka laatikko oli maalattu ja kansi suljettu. Mutta aikaa oli kulunut jo liian paljon. Kun laitoimme niitä esineitä siihen laatikon kannelle, niin paikalle tuli kolme sotilashenkilöä, kersantti ja kaksi alikersanttia. He ihmettelivät siinä ja ottivat valokuvan. Sama kuva on Muolaan ja Äyräpään historiassa, sivu 272. Samanlaisen kuvan olen antanut säilytettäväksi Muolaan museoon. He suurentavat sen, harvinaisen kuvan. 

Pastori Immo Aatolainen kertoo:

Talvisota oli juuri alkanut. Vihollinen oli hyökännyt rajan yli.  Niinpä M-ryhmän esikuntakin oli siirtynyt Kivennavan kirkolta Kyyrölään ja majoittunut kunnantaloon. Minut oli määrätty M-ryhmän pastoriksi ja jonkin asian takia askeleeni suuntautuivat tuolle kunnantalolle. 

Kun saavuin sinne, havaitsin, että pihamaalla makasi kaksi kaatunutta, ensimmäiset ryhmästämme. Silloin ei vielä kellään ollut selvyyttä siitä, miten kaatuneitten suhteen meneteltäisiin. Niinpä nämäkin kaatuneet oli vain tuotu esikuntaan. Oli varmaan ajateltu, että hoitakoon esikunta tämänkin asian. Seisahdin kaatuneitten viereen, katselin heitä, ajattelin, että teidänkö osanne oli antaa ensimmäinen uhri. Silloin tuli ryhmän komentaja minun vierelleni. Hänen määräyksensä oli, että pastori tekee nyt näille mitä ikinä tahtoo, mutta tästä heidät on saatava pois. 

Ymmärsin, että saamani tehtävä oli minun velvollisuuteni, mutta miten ja minne heidät toimittaisin. Minun käytössäni ei ollut minkäänlaatuista ajoneuvoa. Minun siinä aprikoidessani ajoi kunnantalon pihamaalle joku keski-ikäinen mies hevosellaan, huusi, että tehkää tälle hevoselle mitä tahdotte, sekä lähti kohti Viipuria juoksemaan. Miehen hermot olivat kaikesta päättäen tiukalla. Kaikki tapahtui niin äkkiä ja odottamatta, että ennen kuin ehdin häntä edes puhutella, hän oli jo näkymättömissä. Oli sota, ei auttanut tunteilla. Joka tapauksessa minulla oli nyt hevonen ja reki käytettävissäni. Nyt oli saatava vähän apua. Kuin Luojan lähettämänä kävelee silloin luokseni Muolaan kirkon silloinen suntio Viljam Hyytiäinen. Selitin hänelle tilanteen ja pyysin auttamaan. Hän oli heti valmis. Niin nostimme vainajat rekeen, kävimme reen reunoille istumaan ja ajoimme Muolaan kirkolle. Siellä konstaapeli Väinö Sorvalin talon pihamaalla oli joukkue kaivamassa kk-asemaa. Toivoin saavani sieltä apua haudan kaivamiseen ja lähdin puhuttelemaan miehiä. Selvisi, että pataljoona johon he kuuluivat, oli koottu Taipalsaarelta. Olin ollut Taipalsaarella pappina yli kaksi vuotta. He tunsivat minut, minä en tuntenut heitä. Sieltä lähti muutama mies kirkkomaalle kaivamaan hautaa. 

Heidän kaivaessaan hautaa oli minulla tilaisuus vielä kerran käydä kirkossa. Ovet olivat auki. Havaitsin, että kirkon kaikki hopeat esineet alttarilla ja sakaristossa olivat paikoillaan. Kukapa niitä olisi ehtinyt pelastaa, kun omaakin omaisuutta oli saatava pois sodan jaloista. Sillloin sain ajatuksen, jota olen usein Luojaa kiittäen muistellut. Kaadoimme Hyytiäinen ja minä, sakaristossa olleen puulaatikon tyhjäksi sakariston lattialle ja pakkasimme laatikkoon kaikki kirkon hopeat, kirkon kynttilänjalat, viinikannut, ehtoollisvälineet ym. täytteenä ja pehmikkeenä käyttäen messupaitoja ja -kasukoita. Kannoimme arkun haudan viereen. Kun hauta oli valmis, laskettiin sinne ensiksi sankarivainajat. Siunasin heidät iäisyysaamua odottamaan, sitten peitettiin vainajat. Multaa lapioitiin vähän vaille hauta puolilleen. Sen jälkeen hautaan laskettiin yllämainittu hopealaatikko ja hauta peitettiin. Ei ollut yhtään kukkaa kenelläkään hautakummulle. Huokasin sisimmässäni, että taivaallinen Isä, me jätämme kaiken sinun suojelukseesi. Haudan ympärillä seisoi useita ihmistä ja he tiesivät mitä hautaan kätkettiin. Kukaan ei kuitenkaan puhunut mitään, sillä hopeat kaivettiin myöhemmin haudasta ylös.

Hautauksen jälkeen menin vielä kerran käymään kotona Ojalan pappilassa. Omaisuutemme oli koottu aittaan. Olimme itse sen tehneet, sillä pappila tarvittiin joukkosidontapaikaksi. Nyt oli pappilassa komennuskunta ja tarkoituksena oli sytyttää pappila. Kerroin kuka olen ja pyysin heitä vähän viivyttelemään, ettei minun tarvitse katsella kotini paloa. Otin yhden käsikirjan ja pienen virsikirjan ja lähdin kohti Kyyrölää kävelemään. Metsikön takaa näin sitten valtavien savupilvien kohoavan. 

Kuva; syksy 1941, vasemmalla suntio Viljami Hyytiäinen ja oikealla kanttori Martti Inkinen

Vantaalla 24.1.2024  Mirja Mappes