sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Talvisodan päättymispäivä

 



Talvisodan päättymisestä tulee keskiviikkona kuluneeksi 84 vuotta. Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus 13.3.1940 päätti 105 päivää jatkuneen sodan.


 Aamu 13.3.1940 alkoi voimakkaalla tykistökeskityksellä. Tappiot olivat suuret kaikissa Prikaatin joukkoyksiköissä. Rauhan tulo oli lopen uupuneille joukoille pelastus, sillä taistelukuntoisia miehiä oli enää vähän, vaikka täydennystä olikin saatu jonkin verran. 

13.3 klo 9.45 tuli  pataljoonan esikuntaan ilmoitus sodan loppumisesta klo 11.00

13.3. klo 10.30 annettiin vetäytymiskäsky siirtymisestä uudelle rajalle 

 

 

Moskovan ankarat rauhanehdot herättivät koko maassa suurta murhetta. Kun alueluovutuksista ja muista ehdoista saatiin 13.3.1940 tieto, Suomessa järjestettiin suruliputus. 

 

Maan itsenäisyys säilyi, mutta hinta oli kallis. Kaatuneita oli lähes 28 000 ja haavoittuneita noin 44 000. Yli 420 000 suomalaista oli joutunut jättämään kotinsa.


 Talvisodan taisteluissa kaatui tai katosi noin 130 muolaalaista.

 




Erillinen Pataljoona 4 (Er.P 4) henkilöstö koostui kolmatta komppaniaa lukuunottamatta miltei yksinomaan Muolaan miehistä, jotka olivat eri ikäluokkien reserviläisiä. Pataljoonan 1. komppania oli perustettu Kyyrölän, Kangaspellon, Sudenojan, Parkkilan, Leipäsuon, Muolaankylän, Kuusaan ja Lehtokylän reserviläisistä. Upseereita ja osa aliupseereista oli muiltakin paikkakunnilta. Komppaniaa kutsuttiin yleensä "Kyyrölän komppaniaksi". Pataljoonan muut komppaniat ja huollon osat saivat henkilöstönsä muista Muolaan kunnan kylistä. Erillinen Pataljoona 4:n (Er.P 4) perustaminen suoritettiin 6-11.10.1939 Muolaan Kyyrölässä.





 

 

 





 


 Muolaalaisten seura kävi laskemassa muistoseppeleen 2.3.2024 Forssan hautausmaalla Er.P:n ja Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi










Vantaalla 10.3.2024 Mirja Mappes