Muolaalaisia se vähän suututtaa, kun naapuripitäjäläiset sanovat heitä Muolaan hölmöiksi. Mutta on sattunut eräitä asioita, mistä he tuollaisen nimen ovat saaneet.
Ensimmäinen oli se, kun he läksivät pappilaa sammuttamaan. Yhtenä syksyiltana eräs Peikolan kylän ämmä oli Kirkkojärven rannalla ja katseli järven toisella puolella olevaan pappilaan päin. Silloin hän näki, jotta pappilan katolla näkyi selvä tulen loimotus. Hän läksi kiireesti juoksemaan ympäri kylää ja huusi:
Pappila pallaa, pappila pallaa!
Heti kahden kolmen talon väki läksi liikkeelle, kaikki läksivät juoksemaan rantaan veneiden luo. Joku isäntä huusi vielä mennessään:
Ottakaa ämpärit kera! Pankaa sukkelaa ämpärit venneeseen ja lähetää soutamaa toisel puol! Jos kerittäis viel sammuttammaa!
He lähtivät monella veneellä soutamaan järven yli. Mutta kun he olivat päässeet vähän yli puolenvälin, niin sitten vasta he kerkisivät vähän sitä tulipaloa katselemaan. Ja he näkivät, jotta ei se tulipalo ollutkaan, vaan pappilan takaa nousi suuri ja punainen kuu. Sitten he kyllä kääntyivät takaisin, mutta juttu levisi naapuripitäjiin, ja siinä oli yksi syy.
Toinen juttu oli se, kun muolaalaiset olivat surmantapossa. Yhtenä iltana Peikolan pojat läksivät yöjalkaan. Kun ilma oli kylmä, päättivät he mennä yhteen saunaan lämmittelemään. Oli pimeä yö. He aukaisivat saunan oven ja olivat juuri työntymässä saunaan, kun näkivät, jotta siellä peränurkassa oli joku valkea haamu. Vähän äkkiä pojat saivat itsensä pitkän matkan päähän saunasta, ennen kuin uskalsivat ruveta tuumimaan, jotta mikähän siellä oikein oli. Joku sanoi:
Se o varmast surma!
Ja kaikki uskoivat siihen. Mutta he päättivät näyttää kansalle ihmettä ja tappaa sen surman. He ottivat joka mies suuret halot ja läksivät uudestaan saunaan. Oli yksi Jaakko-niminen mies ja hän kun oli muita suurempi ja uteliaampi, niin hän läksi ensimmäisenä työntymään ovesta sisään. Jaakon velimies tuli vähän jälempänä ja sanoi jo saunanporstuassa veljelleen:
Mei Jaakko, jos muiraat, ni muiraa kovast!
Jaakko meni sinne nurkkaan päin, missä se surma oli ja muirasi sitä päähän oikein täydellä voimalla. Sillä kertaa surma kaatui lattialle. Sellainen pulina vain kävi. Joku sanoi:
Kyl se kohta kuoloo, ko noi kovast oksentaa!
Ja joka mies koetteli sitten päästä halkonsa kanssa muiraamaan pitkällään makaavaa surmaa. Kun lyöntilöistä kuului aina kummallisia kumahduksia, niin joku huusi siinä hulinassa:
Älkää hakatko! Ei se taija surma ollakkaa!
Ruvettiin sitten tutkimaan ja älyttiinkin, jotta oli hakattu palasiksi talon emännän uusi kirnu. Kermat olivat valuneet pitkin lattiaa. Emäntä oli näet tuonut kirnunsa saunaan lämpeämään, kun oli koko lauantai-iltapuolen sitä survonut eikä ollut saanut sitä voihin. Pojat olivat vähän nolona sen jälkeen ja sanoivat, jot tätä ei virketä kellekään. Mutta kuitenkin sitä siellä täällä uhottiin. Ja uho levisi ympäri pitäjää ja naapuripitäjiinkin. Muolaalaisille alettiin nauraa,
jot ootta työ aika hölmölöi, ko sellasta surmaa määttä tappamaa.
Kun muolaalaiset sitten jälkeenpäin milloin menivät Heinjoen tai Kivennavan kihuun tai muillekin asioille naapuripitäjiin, niin ne sanoivat siellä, jot
tuolt ne Muolaa hölmöt tulloo.
Muisti joku irvihammas niitä surmantappajiksikin haukkua. Kaikki muolaalaiset siinä kohinassa joutuivat hölmöjen kirjoihin, vaikka peikolaisissa se suurin syy oli.
Oli vielä kolmaskin tapaus, mikä lisäsi muolaalaisten hölmönmainetta. Yhtenä syyskesäiltana tuli eräs mies hyvin tuohduksissaan metsänreunassa olevaan taloon ja uhosi, jotta
ko hää tul sielt metsäniitylt, ni hää näk nii suure käärmee, jot ei mittää tolkkuu.
Kohta lähetettiin sana talosta taloon ja kaikki kylän vanhemmat miehet alkoivat kokoontua sinne metsänlaidassa olevaan taloon. Kaikki he varasivat itselleen hyvät seipäät ja läksivät sitten käärmeen tappoon. Oli tullut jo melkein pimeä, mutta kuitenkin se käärme löytyi. Jo etäältä nähtiin, jotta oli se ainakin seinähirren pituinen. Pääkin sillä oli pystyssä, niin kuin olisi meinannut peliin tulla. Mutta nämä miehet, kun eivät mitään pelänneet, niin he hyökkäsivät käärmeen peliin ja alkoivat votmia niin paljon kuin kerkisivät. Mutta silloin selvisikin, jotta ei se ollutkaan käärme. Se olikin vain aikaa sitten kaatunut, mustunut ja lahonnut puu. Mutta se kun oli moneen päin väärä, niin se etäältä näytti ihan kuin olisi ollut suuri käärme.
Alkuperäinen tallentaja: Terijoki, Hämeenlinnan alakansakouluseminaari, Martta Seppänen, 1939. Kertoja talontytär Aino Tulvinen, kuullut tarinat Muolaan Koiralassa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löytyi vielä yksi Muolaan hölmöistä kertova tarina. Se kuuluu näin.
Nimityksen "Muolaan hölmöt" kerrotaan juontuvan alkujaan siitä, että siellä oli kerran ollut käräjissä naapurien välinen riitajuttu, jossa koira oli repinyt naapurinsa sikaa. Todistajana oli ollut joku nainen, joka oli haastaa säpättänyt niin, ettei tuomari saanut selvää asiasta, ja niin hän oli sanonut naiselle:
Kertokaa nyt se asia aivan niin kuin te sen näitte.
Ja nainen alkoi kertoa:
Se ol tälviisii, katsoase, jot jos sie nyt oisit niinku sika siin, ja sie juoksisit aija rakkoo etkä pääsiis siint pois mitekää. ja mie juoksisi niinku koira siu perästäis ja alkasi takant päi reppii sinnuu..
Silloin tuomari oli karjaissut:
Sinä hölmö!
Tästä levisi juttu, ensin naisen hölmöydestä, mutta kun tämä sanonta kulki jonkin toisen pitäjän alueelle, niin alettiin muolaalaisia sanoa Muolaan hölmöiksi.
Alkuperäinen tallentaja: Muolaa, Elsa Pukonen, 1958. Kertoja opettaja Mikko Mäkirinne (Moisander) synt.v.1884.
Lähde: Suomalaiset kansansadut. Hölmöläissadut, valhesadut. Suomen Kirjallisuuden Seura. Toim.Pirkko-Liisa Rausmaa. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 1993.
Mirja Mappes
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.